Korjauspalveluissa iso potentiaali

Tulevaisuudentutkija Essi Silvonen Turun yliopistota pitää korjauspalveluiden käytön kasvua suurena potentiaalinan ja mahdollisuutena vaikuttaa sekä ilmastoon että työpaikkoihin.

Marianne Rovio, Aamuset 4.1.2020

Käyttämällä korjauspalveluita kuluttaja säästää luontoa ja tarjoaa työtä lähellä olevalle yrittäjälle. Korjaajat ovat olleet katoava ilmiö, mutta kestävän kehityksen trendin myötä korjauspalveluille odotetaan uutta nousua. Erilaisista korjaajista ilmoittavan Fixpal.fi -sivuston toinen perustajista, Pasi Penttilä, kertoo korjaajia olevan tänä päivänä yhä aika paljon, mutta ongelmana on se, mistä kuluttaja löytää erilaiset korjaajat.

– Vuoden 2017 alkupuolella ihmeteltiin kaverin kanssa, että mistään ei löydy korjaajia. Edes perusradion korjaajaa ei tahtonut löytyä, vaan se oli helpompi heittää pois ja ostaa uusi. Paikallisia pieniä korjaajia on vaikea löytää ilman paikallistuntemusta ja paikallislehtien ilmoittelua. Perustimme fixpal.fi-palvelun, jotta korjauspalveluiden käyttö yleistyisi ja korjaajat olisi helppoa löytää omalta paikkakunnalta, Penttilä kertoo.

TulevaisuudentutkijaEssi Silvonen Turun yliopistolta muistuttaa, että kertakäyttökulttuuri on nykyajan ilmiö.

– Korjauspalvelut ovat hävinneet viimeisten vuosikymmenien aikana, koska trendinä on ostaa jatkuvasti uutta. Korjauttaminen on kuitenkin keskeinen asia, jota jokainen voi tehdä vähentääkseen ympäristön kuormittamista ja edistääkseen kiertotaloutta. Käyttämällä korjauspalveluja kuluttaja voi säästää rahaa, ja lisätä näin paikallista työllisyyttä enemmän.

Fixpal.fi:n tekemässä kyselyssä ilmeni, että kuluttajien oli ollut haastava löytää korjaajia mistään. Kiinnostusta korjausta kohtaan kuitenkin oli kestävän kehityksen tietoisuuden kasvusta johtuen.

– Kestävän kehityksen arvojen lisäksi monella oli näkemys siitä, että uusi tuote ei ole parempi kuin vanha johon jo tottunut. Korjauksesta maksettaisiin mieluummin kotimaiselle korjaajalle kuin uuden laitteen ostosta ulkomaiselle valmistajalle. Toivon myös, että korjauspalveluiden arvonlisävero olisi nykyistä alempi. Tämä madalluttaisi kynnystä korjauttaa rikkoutunut laite sekä toisaalta alkaa tarjota korjauspalveluita entistä kilpailukykyisempään hintaan, Penttilä toteaa.

Silvonen pitää korjauspalveluiden käytön kasvua suurena potentiaalina ja mahdollisuutena, johon loppupeleissä vaikuttaa yksilöiden valinnat.

– Kun tämä trendi alkaa vahvistua, niin ihmiset kuluttavat vähemmän ja aletaan panostaa yhä enemmän laatuun. Kyllä esimerkiksi ne hintavat kengät ovat usein paremmat jalkaan, ja voivat kestää monta vuotta, kun niitä vie välillä suutarille korjattavaksi. Nouseva kysyntä muodostaa korjauspalveluille kilpailua, mikä voi myös laskea hintoja tulevaisuudessa.

Artikkeli on alunperin julkaistu kaupunkimedia Aamusessa 4.1.2020 Korjauspalveluissa on elektroniikka-alan tulevaisuus.

Kommentit on suljettu.

fixpal.fi